|
|
![]() |
![]() Asiakkaiden aatoksiaKiteytys palvelee pieniä ja suuria, hyvin erilaisille toimialoille keskittyneitä asiakkaita. Tutustu yhteistyökumppaneidemme mietteisiin palveluistamme!Helmi ry Mielenterveysyhdistys Helmi ry on helsinkiläinen mielenterveyskuntoutujien etujärjestö ja toimintayhteisö. Puheenjohtaja Juhani Ojala kertoo, että Kiteytyksen valitseminen yhdistyksen kirjanpidon ja palkanlaskun hoitajaksi oli oikea ratkaisu. ”Olemme saaneet todella hyvää, ammattitaitoista ja nopeaa palvelua. Myös sisäinen tarkastajamme pitää valintaa onnistuneena esimerkiksi riskienhallinnan kannalta”, Ojala kiittelee. Ongelmaksi ei ole muodostunut edes pitkä fyysinen etäisyys Helsingin ja Joensuun välillä. Vuonna 2006 käyttöönotettu etäyhteys on parantanut yhteistyötä entisestään. ”Toimin yhdistyksemme luottamushenkilönä, minkä vuoksi hoidan sen asioita usein iltaisin ja viikonloppuisin. Voin ottaa yhteyden Kiteytyksen tietojärjestelmään juuri silloin kuin haluan. Etäyhteys on joustavuutensa ansiosta suuri askel eteenpäin yhteistyössämme.” www.mielenterveyshelmi.fi IceCool Oy Suurkeittiöpakasteiden maahantuontiyhtiö IceCool Oy on käyttänyt Kiteytyksen palveluja Helsingissä jo viidentoista vuoden ajan. ”Liiketoimintamme on laajentunut huomattavasti vuosien varrella. Tilitoimisto on pystynyt vastaamaan kasvaviin tarpeisiimme kiitettävästi”, talouspäällikkö Kimmo Lankinen kertoo. Kiteytys ja IceCool ovat räätälöineet yritykselle taloudenseurantaohjelman. ”Olemme voineet arvioida tulevaisuuttamme jo muutaman vuoden ajan esimerkiksi budjettianalyysien avulla. Se on ollut tärkeä apuväline liiketoiminnassamme.” www.icecool.fi Scantrepo Oy Puutavaran vientiyritys Scantrepolle kansainvälisyys on arkipäivää. Se edellyttää myös tilitoimistolta uudenlaisia valmiuksia. Esimerkiksi konserniraportoinnit toimitetaan koti- ja ulkomaisille osakkaille vastapuolen omalla kielellä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. ”Kiteytys hoitaa kaiken tilinpitoomme liittyvän juoksevasta kirjanpidosta tilinpäätöksiin ja veroilmoituksiin. Tilitoimisto on pitkäaikainen kumppanimme, ja yhteistyömme on toiminut aina erinomaisesti”, toimitusjohtaja Teppo Itälä kertoo. www.scantrepo.fi Tilausliikenne Kaima Oy Joensuulainen Tilausliikenne Kaima Oy on erikoistunut henkilötilausliikenteeseen ja erityisesti liikuntarajoitteisten kuljetuksiin. Yritys on ollut Kiteytyksen asiakas perustamisestaan lähtien. ”Mielestäni tilitoimiston pitää konsultoida. Se ei saa vain odottaa, että jotakin tapahtuu. Yhteydessä on oltava aktiivisesti”, toimitusjohtaja Unto Laakkonen tiivistää. Kaima Oy:n ja Kiteytyksen pitkän yhteistyön aikana kuljetusliike on tehnyt useita yrityskauppoja ja -fuusion. Kiteytys on ollut niissä mukana tehokkaana toimijana ja neuvonantajana. ”Kun vuonna 2005 tekemässämme tytäryhtiöfuusiossa koitti virallinen päivämäärä, Kiteytyksen toimitusjohtajalla Kaj Erlundilla oli tuoreet kaupparekisteriotteet mukanaan jo lounaalle mennessämme!” www.kaima.fi |